Kirjoitukset

Työllisyys voi kasvaa myös ilman keppiä

Viimeisen kuukauden aikana uutisissa luonnollisesti suurimman huomion on saanut Ukrainan sota ja siihen liittyvät monet vaikutukset. Myös korona on arjessamme edelleen. Kaiken tämän myllerryksen keskellä ja siitäkin huolimatta on tapahtunut myös paljon hyviä asioita, jotka eivät ole saaneet ansaitsemaansa huomiota. Yksi niistä on työllisyyden parantuminen.

Koko hallituskauden ajan oppositio on vaatinut hallitukselta työllisyystoimia ja muistan, kuinka hallituksen tavoitetta 75 prosentin työllisyysasteesta pidettiin mahdottomana saavuttaa. Nyt seuraakin iloisia uutisia: Työllisyystavoite saavutettiin helmikuussa. Kaikessa hiljaisuudessa, ilman suuria otsikoita. Siitäkin huolimatta, että koronarajoituksia oli edelleen voimassa. Työllisiä oli helmikuussa 2 570 000, joka on 89 000 enemmän, kuin vuosi sitten. Työllisyysaste on nyt mittaushistorian korkeimmalla tasolla, ja työttömyysaste on painunut koronakriisiä edeltäviin lukemiin. Myös Satakunnassa helmikuun työllisyyskatsaus näyttää hyvältä. Työttömiä työnhakijoita oli 2400 henkeä, eli yli 20 % vähemmän kuin vuosi sitten, ja avoimia työpaikkoja Satakunnassa puolestaan oli 7767, joka on ennätysmäärä vuodesta 2006 alkavassa tilastoinnissa.

Hyvä työllisyysaste on voitu saavuttaa ilman työttömyysturvan leikkauksia ja työtöntä kurittavaa aktiivimallia. Taloutta ja työllisyyttä on vahvistettu kestävästi. Hallitus on panostanut osaamiseen, koulutukseen, työtöntä tukeviin palveluihin sekä hyvinvointiin. Työllisyyttä vahvistavat päätökset on tehty kestävästi ja mikä parasta, kaikkien tehtyjen päätösten vaikutukset eivät vielä edes näy tilastoissa. On siis syytä odottaa vielä parempia tuloksia. Eivätkä työpaikat ole syntyneet julkista sektoria paisuttamalla, kuten joskus kuulee väitettävän. Tilastokeskuksen mukaan työpaikat ovat syntyneet yksityiselle sektorille.

Tekemistä riittää kuitenkin edelleen ja on syytä muistaa, millaisessa ajassa elämme. Sota Ukrainassa luo epävarmuuden verhon ympärillemme ja inflaation pilvi varjostaa talouskasvua ja työllisyyttä. Tilannetta on seurattava tarkasti ja reagoitava nopeasti tapahtuviin muutoksiin. Toisaalta olemassa on myös uusia mahdollisuuksia liittyen Venäjän energiasta ja fossiilisista polttoaineista irtautumiseen. Koronaelvytys ja energiasiirtymä yhdessä luovat uusia mahdollisuuksia investoinneille ja teollisuudelle. Tässä murroksessa Satakunnankin on oltava hereillä.

Kirjoitus on julkaistu Satakunnan Kansassa 28.3.22

Julkaistu: 28.03.2022