Kirjoitukset

Toivonta tapausta ei ole

Sanoin usein entisessä työssäni päihdekuntoutukseen päässeelle asiakkaalle hänen olevan lottovoittaja. Sanoin sen siksi, että hoitoon pääseminen oli kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Samaan aikaan, kun erityisesti huumeongelmaisten määrä on lisääntynyt, on apua saavien määrä puolestaan vähentynyt. Omassa työssäni tämä näkyi selkeästi, kun ihmiset tulivat hoitoon entistä huonommassa tilanteessa ja ongelmien kasaannuttua jo äärimmilleen. Vaikka paljon puhutaan ennaltaehkäisystä ja varhaisesta puuttumisesta, tuntui todellisuus monesti aivan joltain muulta. Monen asiakkaan kohdalla mietin, miten hän voi ylipäänsä olla hengissä. Ja surullisen moni ei koskaan selvinnyt hengissä kuntoutukseen asti. Päihdekuntoutus pelastaa parhaimmillaan ei pelkästään hengen, vaan kokonaisen elämän. Eikä vain kuntoutujalta itseltään, vaan myös hänen läheisiltään.

Suomessa kuolee keskimäärin neljä huumeidenkäyttäjää viikossa. Vuonna 2020 huumekuolemia tilastoitiin 258, kun lukema kymmenen vuotta aikaisemmin oli 156. Hälyttävää on erityisesti nuorten alle 25-vuotiaiden suuri osuus kuolemantapauksissa. Mutta hälyttävää on myös se, että päihdepolitiikkamme ei ole onnistunut. Avohoidon painottaminen ei ole pystynyt riittävästi vastaamaan monitahoiseen ongelmaan, päihdeongelmien hoidon osaamista puuttuu, hoitoon pääsemiseksi ihmisille asetetaan kohtuuttomia ehtoja, ja ennen kaikkea meillä on iso työ tehtävänä, että asenteet päihteiden käyttäjiä kohtaan muuttuvat. Ennakkoluulot palveluissa ja yhteiskunnassa ovat edelleen arkipäivää ja arvostava ja inhimillinen suhtautuminen antaa toisinaan edelleen etsiä itseään.

Myös monelle meistä päättäjistä päihderiippuvuudesta puhuminen on vaikeaa, vaikka päihdehaittojen merkitys kokonaisuudessaan on yhteiskunnalle kiistaton.  Päihdeongelma on niin sanottu ”ilkeä ongelma”, johon on vaikea löytää selkeää ja helppoa ratkaisua. Päihdeongelmaisen sosioekonominen profiili on usein haastava. Alhainen koulutustaso, työttömyys, köyhyys, rikollisuus, psyykkiset ja fyysiset sairaudet sekä ihmissuhdehaasteet kasaantuvat heille, jotka tarvitsisivat apua eniten.

Tähän asti maassamme päihdeongelmien hoito on ollut hyvin hajanaista ja epätasa-arvoista. Niin hoidon saatavuuden, päihdepalveluihin varattujen resurssien, kuin valittujen hoitomenetelmien osalta meillä on paljon parannettavaa. Hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa on tuhannen taalan paikka löytää yhdenvertaisempia, mutta yksilölliset tarpeet huomioivia ratkaisuja myös päihdepalveluissa. Tärkeää on luoda kestäviä hoitopolkuja ja tarjota aidosti matalan kynnyksen palveluita, sekä ennen kaikkea luottaa päihderiippuvaisten mahdollisuuteen muuttua ja tukea heidän vahvuuksiaan. Pitää muistaa, että työ on pitkäjänteistä ja kokonaisvaltaista. Toivotonta tapausta ei ole. Sen olen pitkän päihdetyön kokemuksen kautta oppinut.   

 

Kirjoitus on julkaistu Demokraatissa 3.2.2022.

Julkaistu: 03.02.2022